« Takaisin edeltäneelle sivulle

Tietoa projekteista

ESR-projektit 2000 - 2006


Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamaa toimintaa toteutetaan varta vasten laadittujen työllisyys-, koulutus- ja elinkeinopoliittisen ohjelmien avulla. Pirkanmaalla toteutetaan vuosina 2000–2006 tavoiteohjelmia 2 sekä 3. Lisäksi ESR rahoittaa yhteisöaloitetta Equal.

Suomessa ESR-toiminnalla etsitään, kokeillaan, tuotetaan ja toteutetaan uusia ratkaisuja kansalliseen työvoima-, koulutus- ja elinkeinopolitiikkaan sekä levitetään hyviä käytäntöjä. ESR-toiminta on tuotekehittelyä ja sen tarkoituksena on kehittää inhimillisiä voimavaroja edistämällä koulutusta sekä koulutetun ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta työllisyyden turvaamiseksi. ESR-toiminnalla täydennetään kansallisia toimia.

Ohjelmakaudella 2000 – 2006 Pirkanmaan TE-keskuksessa on käynnistetty 192 ESR-osarahoitteista projektia. Projekteihin on käytetty 31.12.2008 mennessä ESR-rahoitusta ja kansallista valtion rahoitusta yhteensä 81,7 miljoonaa euroa, kunta- ja muuta julkista rahoitusta 5,7 miljoonaa euroa ja yksityistä rahoitusta 34,8 miljoonaa euroa.

 

ESR-hankerahoitus 2000-2008

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Projekteissa on aloittanut 68 758 henkilöä, joista naisia 29 881 (43 %). Aloittaneista henkilöistä on ollut avoimilla työmarkkinoilla 40 393 (59 %), yrittäjänä 6 050 (9 %) ja työttömänä 17 800 (26 %). Henkilökoulutuspäiviä on kertynyt yhteensä 596 047. Projekteihin on osallistunut 11 176 yritystä, uusia työpaikkoja on syntynyt 4 097 ja uusia yrityksiä 2 797.


Tietoja käynnissä olevista ja päättyneistä hankkeista ohjelmakaudella 2000–2006 saa työministeriön ESR- projektitietokannasta ESR-tietopalvelu.

Pirkanmaan EU-rahoitus -sivuille on koottu tietoa Euroopan unionin tavoite 2-, tavoite 3- ja maaseutuohjelmasta Pirkanmaalla sekä linkkejä muuhun EU-tietoon.

4.5.2009




esr.jpg

 
   
« Takaisin edeltäneelle sivulle