Teollisuudella on edelleen suuri merkitys Pirkanmaalle. Maakunnan vuoden 2007 liikevaihdosta lähes puolet, 47 % kertyi teollisuudesta.
Eniten liikevaihtoaan vuonna 2007 kasvattivat metalli- ja koneenrakennus, rakennusala ja liike-elämän palvelut.
Liikevaihto on kasvanut suotuisasti myös kuluvan vuoden alussa. Vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto Pirkanmaalla kasvoi 8,7 prosenttia vuoden 2007 ensimmäisestä neljänneksestä, jolloin kasvuprosentti oli 7 prosenttia. Vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihtoaan ovat eniten kasvattaneet liike-elämän palvelut (10,7 % vastaavasta ajankohdasta vuonna 2007), rakennusala (9 %) sekä metalli ja koneenrakennus (8 %).
Maksettujen palkkojen määrällä mitattuna Pirkanmaan merkittävimmät yksityisen sektorin toimialat ovat liike-elämän palvelut, metalli ja koneenrakennus sekä kauppa.
Työllisten määrällä mitattuna järjestys muuttuu. Työllisten määrä kuluvan vuoden toisella neljänneksellä oli korkein kaupan alalla (28 400), seuraavina tulevat liike-elämän palvelut (26 000) sekä metalli ja koneenrakennus (21 200).
Lähde:
Pirkanmaan talous - toimialojen nykytila ja näkymät 2008
Kokonaisvaltaista kehittämistä Pirkanmaan avaintoimialoille
Pirkanmaan avaintoimialojen pk-yrityksille suunnattujen hankkeiden avulla kehitetään henkilöstön ammatillista osaamista, yritysten liiketoimintaosaamista ja työyhteisöjen toimivuutta. Lisäksi tuetaan uuden tekniikan käyttöönottoa, uuden työvoiman saatavuutta sekä työllistymismahdollisuuksia pitkään työttömänä olleille. Hankkeiden avulla luodaan verkostoja ja yhteistyötä yritysten ja muiden toimijoiden kesken.
Kehityshankkeet tukevat kasvua
Avaintoimialoja Pirkanmaalla ovat teknologiateollisuus, palvelut ja kauppa, hyvinvointipalvelut ja -teknologia, ICT ja viestintä, rakentaminen sekä kumi ja muovi. Pirkanmaan TE-keskus on elinkeinoelämän ja yritystoiminnan palvelukeskuksena aktiivisesti mukana alueen avaintoimialojen kehittämisessä. Yhtenä työkaluna kehittämisessä ovat ESR-rahoitteiset kehityshankkeet, joiden avulla etsitään, kokeillaan ja tuotetaan uusia näkökulmia ja levitetään hyviä käytäntöjä työvoima-, elinkeino- ja koulutuspolitiikkaan.
Teknologiateollisuudessa metallin kasvu Pirkanmaalla vuonna 2005 ja vuoden 2006 alkupuolella ollut koko maan tasoa nopeampaa. Vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä metalliteollisuuden liikevaihto kasvoi 17 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vienti kasvoi 28 prosenttia vuonna 2005 ja jatkui samalla tasolla myös vuoden 2006 alkupuolella. Kasvu oli voimakasta erityisesti koneenrakennusteollisuudessa. Metalliteollisuuden liikevaihto vuonna 2005 oli 3,2 miljoonaa euroa, kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi ICT-sektorilla.
Alueen yritysten mukaan kasvu olisi vieläkin voimakkaampaa, jos yrityksiin löytyisi tarpeeksi osaava työvoimaa. Vuoden 2006 alkupuolella metalli- ja elektroniikkateollisuus työllistävät Pirkanmaalla yhteensä 27 200 henkilöä.
Pirkanmaalaiset metalliteollisuuden yritykset keskittyvät korkean jalostusasteen koneenrakennukseen sekä sitä palvelevaan järjestelmätoimitukseen ja alihankintaan. Koneenrakennusalan yritykset ovat parantaneet kilpailukykyään kasvattamalla palveluliiketoiminnan osuutta toiminnassa.
Pirkanmaalaiselle koneenrakennusteollisuudelle on ollut tyypillistä etsiä alueita, joihin kansainväliset suuryritykset eivät ole panostaneet. Menestyminen on perustunut vahvaan tuotekehitysosaamiseen ja korkeatasoisen tutkimus- ja kehitystoiminnan merkitys korostuu tulevaisuudessa entisestään. Tutkimus- ja tuotekehityspanokset ovatkin Pirkanmaalla kasvaneet tasaisesti vuoden 2002 notkahdusta lukuun ottamatta. Vuonna 2004 Pirkanmaalla käytettiin tutkimukseen ja tuotekehitykseen yhteensä 828 miljoonaa euroa. Asukasta kohti laskettuna summa on lähes kaksi kertaa suurempi kuin koko maassa. Suurin osa, 79 prosenttia vuonna 2004, tutkimus- ja tuotekehitysrahoista tuli yrityksiltä, korkeakoulujen osuus oli 16 prosenttia ja julkisen rahoituksen 5 prosenttia.
Korkeatasoista osaamista vaativien tuotteiden kysynnän uskotaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Yritysten kilpailukyvyn lisäämiseksi myös Pirkanmaan TE-keskuksen rahoittamissa kehityshankkeissa panostetaan paljon teknologiateollisuudessa tarvittavan osaamisen ennakointiin, osaamisen lisäämiseen työpaikoilla, uusien osaajien kouluttamiseen sekä tutkimustiedon siirtämiseen korkeakouluista yrityksiin ja uuden teknologian käyttöönottoon.
Ylivoimaista osaamista koneenrakennus- ja automaatioalan yrityksille
Yhteistyö on taitolaji kuten metallikin
Tekijät siirtyvät eläkkeelle, kokemus jää yritykseen
Kiilasta kärkeen! -koulutuksella kilpailukykyä ja menetelmäosaamista
Reippaasti yli rajojen - nurkkakuntaisuus estää kehitystä
Laaja hankeyhteistyö toi potkua pirkanmaalaiseen työstöosaamiseen
Projektipäällikkö mahdollisuuksien näkijänä
Metallin kovia ammattilaisia. Naisia. Mittatilaustyönä.
Osaaminen vastaamaan yrityksen uutta toimintastrategiaa
Tekijät metallin töihin oppisopimuskoulutuksella
Vaihtovalmennus - monivitamiiniruiske yritykselle, työntekijälle ja työnhakijalle
METRAV - Kumppanuudella vaikuttavuutta työvoimakoulutukseen