« Takaisin edeltäneelle sivulle

Konkreettisia työkaluja yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen

Hyvinvointia Nääs (HyNä) –hankkeen tavoitteena on kehittää Pirkanmaan alueella toimivien kone- ja metallialan pk-yritysten toimintaedellytyksiä. Keskeiset tekijät ovat liiketoiminnan kehittäminen, alihankinta- ja yhteistyöverkostot, työntekijöiden hyvinvointi, koulutus ja yrityksen sitoutuminen pitkäjänteiseen toimintaan.

Hankkeen toimenpiteet synnyttävät sekä henkistä että taloudellista hyvinvointia. Yritysten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin seurauksena myös niiden työllistämiskyky paranee.

Kohderyhmänä ovat erityisesti alle 20 henkilöä työllistävät yritykset, joilla ei ole riittävästi omia resursseja pitkäjännitteiseen kehittämiseen, mutta jotka haluavat parantaa tuottavuuttaan ja varmistaa olemassaolonsa muuttuvassa toimintaympäristössä. Haasteena on saada pk-yrittäjät luottamaan hanke-yhteistyöhön, josta heillä ei välttämättä ole minkäänlaista käsitystä tai mielikuva kehityshankkeiden tuloksellisuudesta on huono.


 

"En minä oikeastaan halunnut enää mukaan mihinkään hankkeeseen. Olemme olleet muutamissa, ja ne vain veivät paljon työaikaa, tavoitteet olivat liian kaukana eikä mitään konkreettista jäänyt käteen."

Potentiaalisia asiakasyrityksiä Pirkanmaan alueella on noin 800, HyNän tavoitteena on saada yhteisyöhön mukaan 60 yritystä.

Toimintaprosessi yrityksen näkökulmasta

Kehittämistyö aloitetaan asiakastarpeista nykytilaselvityksellä. Tämän perusteella laaditaan ohjelma yhteiseen Workshopiin, jonka pohjalta laaditaan kehittämissuunnitelman suuntaviivat. Suunnitelmaa toteutetaan yrityksen tilanteen mukaan joustavasti. Kehittämistyö on pitkäjänteistä ja edellyttää johdon ja henkilöstön sitoutumista, mutta kerrallaan vain 2-4 kuukauden jaksoihin. Mikäli jotakin osaa kehittämistoiminnasta, esimerkiksi laajamuotoinen tuotekehitys, ei voida toteuttaa HyNässä, ohjataan yritys tältä osin muihin hankkeisiin tai palveluihin.

Tuloksena on muuttunut, paremmin jatkuvuuden turvaava toimintatapa yrityksessä. Kehittämistyö on prosessinomaista toimintaa, jota arvioidaan määräajoin ja jossa on asiakasvastaava koordinoimassa usean palveluntuottajan tarjoamaa kokonaisuutta.

  HyNä-palveluprosessi yrityksen näkökulmasta:

hyna.jpg

Yritykset haluavat konkreettisia tuloksia

Yritykset ovat olleet tyytyväisiä HyNän toimintamalliin.

"Olen ollut sitä mieltä, että konsultti ei ole pystynyt tarjoamaan tarvittavaa palvelua. Tässä tapauksessa jo ensimmäinen keskustelu herätti luottamuksen. Huomasi heti, että nyt on oikeat miehet oikealla asialla, tietävät mistä puhuvat ja mitä tekevät. Toimintamalli, palvelut, aikataulu, kaikki ok."

Yhteistyön jaksottaminen siten, että se voidaan lopettaa milloin tahansa, jos yritys ei tunne saavansa siitä mitään hyötyä, saa erityisesti kiitosta.

"Uskottavuutta lisäsi vielä se, että yhteistyö voidaan koska tahansa lopettaa, jos firma ei saa mitään konkreettista hyötyä. Tässä kumppanuudessa asiakasta kuunnellaan, palvelut ja hintataso ovat kohdallaan. Tästä on hyvä mennä eteenpäin."

Yrittäjät ovat usein päätöksissään yksin. Liiketoiminnan kehittämisen ja verkostoitumisen merkitys ymmärretään, tukea halutaan, mutta ei ole aikaa eikä välttämättä osaamista sen etsimiseen. Kun hankkeessa mennään eteenpäin pienin askelin, konkreettiset tulokset näkyvät nopeasti ja luottamus lisääntyy.

"Asia alkoi kiinnostaa heti koska tarjolla oli juuri sellaista tukea kuin tarvitsin. Olen tekniikan mies, minulla ei ole ollut aikaa keskittyä bisnekseen, kaikki aika menee tuotannon pyörittämiseen. Tärkein oppi, minkä olen saanut on taloudellisten tunnuslukujen ymmärtäminen, osaan katsoa missä firman talous ja kannattavuus menee, osaan lukea tilinpäätöstä."

Yritykset kiittävät myös vuorovaikutusta ja jatkuvuutta, aloitettu yhteistyö ei lopu hankkeen loppuessa.

"Tämä on ollut aivan erilainen. Ei mikään perinteinen hanke, joka alkaa ja loppuu ilman vuorovaikutusta.. Asiantuntija on aina käytössä, mutta päätökset teen tietysti itse. Yhteistyö on tuonut ihan uutta tarmoa, potkinut eteenpäin. Ja sitten kun tämä yhteistyö loppuu, kaikki uudet kontaktit jäävät elämään. Tiedämme, mistä saamme tarvittaessa tukea. Tässä kun on myös uskallus ja osaaminen sen hakemiseen kasvanut."

Prosessimallia tukeva yhden asiakasvastaavan nimeäminen yritykselle on koettu erittäin hyvänä. Yritys saa yhden kontaktin kautta tietoa ja tukea eri osa-alueiden ongelmanratkaisuun, eikä tarvitse selvittää asioita aina uudelleen eri konsulteille.

Projektista prosessiksi

HyNän toimintamalli panostaa siihen, että kehitys on jatkuvaa eikä hankesidonnaista. Mallia on tarkoitus käyttää myös jatkossa samantyyppisissä kehityshankkeissa. Tämä lisää uskottavuutta ja luotettavuutta asiakasyritysten parissa.

Konseptia ovat kehittäneet ja siihen ovat sitoutuneet kehittämistoimien toteuttajina Tampereen teknillinen yliopisto/Materiaaliopin laitos, Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, Hermia Yrityskehitys Oy sekä Teknologiakeskus Hermia Oy, joista jälkimmäinen koordinoi kokonaisuutta.

Kun kehityshankkeet toteutetaan yhtenäisellä toimintamallilla, myös tulokset ja kokemukset ovat paremmin vertailtavissa ja käytettävissä uusia hankkeita suunniteltaessa. Pk-yritysten tarpeita voidaan ennakoida paremmin, keskitytään oikeisiin asiasisätöihin, hankkeet eivät ole päällekkäisiä vaan toisiaan tukevia. Myös osaamisen siirto hankkeesta toiseen paranee ja vertaistuki hankkeiden välillä lisääntyy. Tämä lisää työmotivaatiota ja työn iloa ja auttaa parempiin tuloksiin.

 

Työkaluja liiketoiminnan kehittämiseen (pdf-tiedostoja):

Alihankkijan ja päähankkijan arviointi

Hiljaisen tiedon mallittaminen pk-yrityksessä

Hynä-prosessikuvaus ja nykytilaselvitys

Metallialan yrittäjän työsuojeluopas

Pk-yritys - oppilaitosyhteistyön kehittäminen

Työhyvinvointisuunnitelman rakentamiseksi pk-yrityksessä

Verkostotoiminnan edellytysten tarkistuslista

Ymparistöopas metallialan pienyrityksille

 

Lue myös:

Yrittäjä Jaakko Mäkinen: Muutoksesta selviämiseen tarvitaan asennemuutosta

Metallityö Kivelä avasi porttinsa HyNälle

Pirkanmaan TE-keskuksen internet-sivuilla:
Euroopan komissio kuvasi Metallityö Kivelän ja Suomen Plasmapinnan menestystarinat Hynä-videoksi

 

Lisätietoja:

www.hyna.fi

 

 

« Takaisin edeltäneelle sivulle