|
Vuoden 2002 lopulla aloittaneen ProIT:n koulutuksiin osallistui noin 800 ammattilaista lähes sadasta yrityksestä. ProIT on ICT-yrityksille ja informaatioteknologiaa vahvasti hyödyntäville yrityksille suunnattu osaamisen kehittämishanke. ProIT tuottaa koulutusohjelmia, edistää kouluttajien ja yritysten välistä yhteistyötä sekä toteuttaa osaamiskartoituksia. ProIT:ssä on enimmäkseen tuotettu teknistä, ohjelmointiin ja ohjelmistosuunnitteluun liittyvää koulutusta. Mutta myös projektinhallintakoulutusta on haluttu paljon. ProIT on keskittynyt nimenomaan ammattilaisille suunnattuun koulutukseen. Hankkeen ulkopuolelle on jätetty mm. sovellusten loppukäyttäjien koulutus tai yritysten liiketoiminnan sähköistämiseen liittyvä konsultointi. Fokusoinnissa on onnistuttu. Vaikka IT-alan koulutustarjonta on runsasta, on ProIT:n tyyppiselle täsmäkoulutukselle ollut selvä tilaus. Korkeakoulutasoinen ammatillinen henkilöstökoulutus on kiinnostanut 800 ammattilaista – eikä tähän ole laskettu mukaan seminaareihin osallistuneita. Myös koulutuksen tuottajat ovat olleet tyytyväisiä siihen, kuinka ProIT:n avulla on onnistuttu tunnistamaan tarpeita ja räätälöimään koulutuksia juuri yritysten tarvitsemille alueille. Aktiivisesti ProIT-yhteisyössä mukana olleille yrityksille tehdyn kyselyn mukaan yritykset arvostivat ensisijaisesti toiminnan tehokkuutta, laadukkuutta ja joustavuutta. Koulutus vastasi hyvin yrityksen tarpeita ja siitä oli yritykselle selkeästi hyötyä. Yritykset halusivat ProIT:n toiminnan myös jatkuvan. Kehityskohteina yritykset mainitsivat muun muassa koulutuksen räätälöinnin edelleen niin, että yritys saa sitä juuri silloin, kun tarvitsee, sekä koulutukset, joista voi valita omaan tarpeeseen sopivia parin päivän pituisia aihekohtaisia osuuksia. Toiveena oli myös, että yrityksien järjestämää koulutusta tuetaan edelleen, jotta yritykset säilyttävät kilpailukykynsä entistä paremmin muuttuvassa ympäristössä.
|
Projektinhallinta iso asia pienelle yritykselleICT-alalla kehitys on nopeaa. Uusien taitojen oppiminen ja vanhojen kehittäminen on menestymisen edellytys yrityksissä. Kehityksen mukana, ja mieluummin vähän edellä, pysytteleminen on haaste koulutuksen tuottajalle. Isoissa asiakasprojekteissa projektinhallinta on kriittinen kilpailutekijä. Alalla toimii paljon pieniä palveluyrityksiä. Yritys saattaa tehdä töitä vain muutamalle pääasiakkaalle ja joissain tapauksissa koko henkilökunta työskentelee asiakkaan tiloissa projektin kimpussa. Ajan löytäminen koulutukselle voi olla haastavaa, vaikka tarpeet ja koulutuksen hyödyt tunnistettaisiinkin. Koulutukseen irrottautuminen vaatii määrätietoista asennetta. Jotkut pienemmät yritykset ovat onnistuneet hyödyntämään ProIT:n tarjontaa erittäin hyvin. Projektinhallintakoulutuksen suosio kertoo siitä, että projekteja toteuttavat palveluyritykset ovat löytäneet ProIT:n.
ProIT-toimintamalliProIT tukee yritysten osaamisen kehittämistä. Tavoitteena on parantaa työllisyyttä ja ehkäistä osaamisvajeen syntymistä alueen yrityksissä. ProIT suunnittelee ja organisoi koulutusohjelmia ICT-yrityksille sekä edistää kouluttajien ja yritysten välistä yhteistyötä sekä toteuttaa ICT -osaamiskartoituksia. |
ProIT Future - nopea työkalu osaamisen selvittämiseenKevyen osaamiskartoituksen kehitysideana oli luoda kevyt, helppo ja nopea työkalu, jota voidaan soveltaa henkilöstön osaamisen kartoittamiseen. Osaamiskartoitukset ovat usein liian raskaita saavutettuun hyötyyn nähden. Osaamisen kehittymisen suunnittelussa yksilötasolla kehityskeskustelut on tärkein työkalu. Sitä voidaan jäsentää lomakkeilla. ProIT -hankkeessa kehitettiin ohjelma, jonka avulla osaamiskartoituksen lomakkeisto generoidaan tietokoneavusteisesti nopeasti. Vastaukset tallentuvat yrityskohtaiseen tietokantaan. Aineisto saadaan nopeasti kehityssuunnitelman pohjaksi.
|
Muutoksen hallinta edellyttää jatkuvaa koulutustaInformaatioteknologian kehitys ja teknologisen kehityksen tuottaman muutosvauhdin hallinta asettavat jatkossakin ICT-yrityksille ja vahvasti informaatioteknologiaa hyödyntäville yrityksille vaatimuksen huolehtia ammattilaisten tietojen ja taitojen ajantasaisuudesta. Nykytrendit, kuten informaatioteknologian konvergenssi, läsnä-äly ja kansainvälistyminen asettavat uusia vaatimuksia suunnittelijoille. Teknisesti ajatellen kaiken pohjalla on edelleen vankka ohjelmisto-osaaminen. Kysyntä ja tarve ProIT:n kaltaiselle koulutus- ja kehitysprojektille ovat edelleen olemassa.
Lue myös: Plenware Oy: Palveluyritys tarvitsee täsmäkoulutusta Lisätietoja: www.hermia.fi
|