« Takaisin edeltäneelle sivulle

Strategia auttaa käyttämään hyväksi muuttuvan ympäristön mahdollisuudet

Pirkanmaalaisella teollisuudella menee nyt hyvin, joten nyt on aika myös miettiä sitä, miten menestys ja jatkuvuus taataan. Elämme ajassa, jossa olemassaolon oikeutus on ansaittava, sitä ei ole luonnostaan millään yrityksellä tai organisaatiolla. Yritysten toiminta perustuu jatkuvaan todellisuuden testaamiseen ja uudelleenmääritykseen.

Monilta yrityksiltä liiketoiminnan strategia kuitenkin puuttuu.

Strategia vähentää virhevalintoja

- Aina on aikaa tehdä työ kahdesti, mutta koskaan ei ole aikaa suunnitella, kiteyttää kauppatieteiden tohtori, kehitysjohtaja Anne-Mari Järvelin Professia Oy:stä.

- Monesti yritykset vetoavat kiireisiinsä, kun puhutaan strategian ja toiminnan suunnittelusta. Itse tekeminen vie kaiken ajan eivätkä resurssit riitä pohdintaan ja linjausten tekemiseen. Yrityksistä kuitenkin löytyy aikaa ja rahaa tehtyjen virhevalintojen paikkaamiseen ja samojen asioiden uudelleen tekemiseen.

Strateginen suunnittelu toiminnan linjauksineen vähentää virhevalintoja, ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan ja helpottaa työn tekemistä. Kun asiat on valmiiksi mietitty, ei niitä tarvitse jokaisen tilauksen, projektin ja asiakkaan kanssa miettiä ja keksiä uudestaan. Linjakkuus näkyy myös asiakkaiden suuntaan toiminnan tehostumisena ja palvelun parantumisena.

Strategian laadintaan saa monenlaista tukea

Liiketoimintastrategian voi rakentaa monella tavoin ja sen tekemisen voi uhrata paljonkin aikaa. Kuitenkin jo yksinkertaisiin kysymyksiin, mitä, kenelle ja miksi, vastaamalla ja toimintaa näiden avulla linjaamalla pääsee liiketoiminta-strategian työstämisessä hyvään alkuun.

- Strategian laadinta ei ole rakettitiedettä. Mutta jos tuntee itsensä epävarmaksi, kannattaa pyytää asiantuntijalta tukea. Myös julkisen tuen turvin on tarjolla monenlaisia palveluja, jotka auttavat alkuun, Järvelin opastaa.

Kun strategiatyössä on päästy alkuun, on suunnitelmallisesta toimintatavasta hyvä tehdä vakiintunut käytäntö. Epäselvien aikojen strategia on ennen kaikkea suunnitelmallista ympäristön mahdollisuuksien hyväksikäyttöä ja muuttuvaan ympäristöön sopeutumista.

 

Lue myös:

JOT Logistiikka: Kasvuyrittäjyydessä oleellisinta on tavoitteellinen ja määrätietoinen eteneminen

Keskustekniikan kasvun eväät: kova tahto, riskinottokyky ja kunnon strategia

Anne-Mari Järvelin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

- Strateginen suunnittelu ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan, vähentää virheitä ja helpottaa työn tekemistä. Liiketoimintastrategian laatiminen ei ole rakettitiedettä, mutta jos tuntee itsensä epävarmaksi, kannattaa pyytää asiantuntijan tukea, opastaa Professian kehitysjohtaja, kauppatieteiden tohtori Anne-Mari Järvelin. 

 

 
« Takaisin edeltäneelle sivulle