« Takaisin edeltäneelle sivulle

Ohjatut tutustumiskäynnit yrityksiin ja työtehtäviin - varmuutta koulutusvalintoihin

Nuorissa työnhakijoissa on paljon henkilöitä, jotka ovat jääneet vaille ammatillista opiskelupaikkaa, opiskelut ovat keskeytyneet tai he ovat hakeutumassa uudelle ammattialalle. He tarvitsevat tukea löytääkseen itselleen sopivan ammattialan ja menestyäkseen pääsykokeissa. Tampereen työvoimatoimistossa on syyskuussa 2006 alle 25-vuotiaita työnhakija-asiakkaita n. 1680 ja  Pirkanmaan alueella n. 3200. Koko maassa alle 25-vuotiaita työnhakijoita on n. 34525.

Nuorten välivuosi -hankkeessa on käytetty menestyksekkäästi ohjattuja tutustumiskäyntejä yrityksiin ja työtehtäviin yhtenä ohjausprosessin työvälineenä jäsennettäessä, täsmennettäessä ja varmennettaessa 17-24-vuotiaiden työttömien nuorten koulutuksellista tavoitetta. Lähtökohtana on ollut nuorten oma halu tehdä koulutus- ja urasuunnittelua sekä määritellä tarkemmin omaa koulutuksellista tavoitettaan.

 

Onnistuminen edellyttää kokonaisuuden hallintaa

Ohjattujen tutustumiskäyntien mielekkyys, merkitys ja tehokkuus nousevat esiin vain kun ne kytketään osaksi laajempaa kokonaisuutta ja sekä ohjattava että ohjaaja tietävät ja ymmärtävät tämän kokonaisuuden. Tässä tapauksessa tutustumiskäynnit ovat osa nuoren koulutus- ja urasuunnitteluprosessia ja erityisesti koulutuksellisen tavoitteen määrittelyä. Tutustumiskäynti irrallisena toimenpiteenä, jonka tavoitetta ei ole määritelty, ei palvele tehokkaasti nuoren tarvetta rakentaa itselleen järkevää etenemissuunnitelmaa.

Tutustumiskäynnin jälkeen tutustumiskäyntiä tarkastellaan yksilöohjauksessa suhteessa sille asetettuihin tavoitteisiin sekä pohditaan sen antia koko koulutuksellisen tavoitteen määrittelyyn. Yksilöohjauksella varmistetaan, että tutustumiskäynnit eivät jää irrallisiksi merkitystä vailla oleviksi toimenpiteiksi ja että ohjattava pystyy hyödyntämään tutustumiskäynnistä saamiaan tietoja sekä kokemuksia jäsentäessään halukkuuttaan suuntautua kyseiselle alalle. Yksilöohjauksessa palveluprosessin palasista rakennetaan kokonaisuutta.

 

Varmuutta ammatin valintaan

"Tietää varmemmin, että haaveammatti on oikea ala. Tärkeää tietoa tulevaisuutta varten opiskeluun liittyen".

Nuorten antamassa palautteessa kuvastuu hyvin tutustumiskäyntien idea. Hankkimalla lisätietoa halutaan varmistusta omiin valintoihin. Vaikka tutustumiskäyntien kesto on lyhyt, ovat nuoret saaneet ajattelemisen aihetta, toiset lisäpontta pääsykokeisiin valmistautumiseen, toiset taas eväitä omien valintojensa kyseenalaistamiseen. Työnantajat ja työtekijät ovat suhtautuneet positiivisesti tutustujiin sekä nähneet vaivaa nuorten eteen joutumatta kuitenkaan käyttämään liikaa työaikaansa "perehdyttämiseen".

 

Yksilöohjauksessa selvitetään tarve

Ohjatut tutustumiskäynnit yrityksiin tai työtehtäviin kestävät tarpeen mukaan kahdesta tunnista viiteen päivään. Tutustujien määrä on 1-8 henkilöä käynnin tavoitteen mukaan.

Yksilöohjauksessa todetaan yhdessä asiakkaan kanssa tarve selventää nuoren koulutuksellista tavoitetta sekä etsiä tietoa erilaisista ammattialoista, työtehtävistä, osaamisvaatimuksista ja työllistymisestä. Jos parhaana toimenpiteenä nähdään tutustuminen yrityksiin ja työtehtäviin, asiakas, ohjaaja tai he yhdessä etsivät kiinnostavia yrityksiä. Yhdessä valitaan niistä kiinnostavin tai kiinnostavimmat, joihin asiakas tai ohjaa soittaa ja kysyy vierailumahdollisuutta.

Ohjaaja keskustelee etukäteen työnantajan kanssa tutustumiskäynnin tarkoituksesta, jotta työnantaja osaa kertoa "oikeita" asioita, kuten valottaa ammattialaa sekä sen työntekijälle asettamia vaatimuksia, kertoa työtehtävistä yrityksessä jne. Lisäksi on hyvä keskustella alalle johtavasta koulutuksesta ja sen tärkeydestä.

Tarkoitus ja tavoitteet selviksi

Asiakas ja ohjaaja määrittelevät yhdessä tutustumiskäynnille tarkoituksen ja tavoitteen ja työstävät yhdessä listan millaisiin asioihin tutustujan kannattaa käynnillä kiinnittää huomioita.

Tutustumiskäynnillä asiakas käy yksin tai muiden samasta alasta kiinnostuneiden nuorten kanssa. Ohjaajan on kuitenkin hyvä olla mukana erityisesti ryhmäkäynneillä.

Työnantaja ja työtekijät esittelevät kattavasti työpaikan eri työtehtäviä ja ammattialaa. Nuori voi varsinkin useamman päivän kestävällä tutustumiskäynnillä konkreettisesti paikan päällä seurata työhön kuuluvien tehtävien suorittamista. Mikäli tutustumiskäynti on useamman päivän mittainen, käy ohjaaja työnantajan kanssa palautekeskustelun tutustumiskäynnin jälkeen ja kerää tutustujalta sekä työnantajalta kirjallisen palautteen.

Seuraavalla yksilöohjauskäynnillä tutustumiskäyntiä sekä siitä saatuja tietoja ja palautetta käsitellään suhteessa asetettuun tavoitteeseen ja pyritään yhdessä tarkentamaan asiakkaan koulutuksellista tavoitetta saatujen tietojen sekä kokemusten avulla.

 

Paras hyöty tutustumiskäynneistä osana yksilöohjausta

Jotta tutustumiskäynnit yrityksiin ja työtehtäviin auttavat nuorta asiakasta koulutuksellisen tavoitteensa määrittelyssä, pitää tutustumiskäyntien yhteyteen ehdottomasti kytkeä säännöllinen yksilöohjaus. Yksilöohjauksen avulla huolehditaan tutustumiskäyntien kytkeytymisestä asiakkaan koulutus- ja urasuunnitteluprosessiin kokonaisuudessaan.

Jotta nuorten asiakkaiden säännöllinen ja nuoren, ei pelkästään organisaation, tarpeista lähtevä ohjaus on mahdollista, vaaditaan työvoimatoimistojen nuorten palveluilta riittäviä henkilöstö- ja osaamisresursseja. Tarvitaan myös asenteellista muutosta pitämään yksilöohjauksen painopiste pelkän informaation jakamisen sijasta suunnitelmallisessa ja tavoitteellisessa asiakaspalvelussa. Tällöin voidaan tukea nuorta tekemään itselleen sopivia valintoja.

 

Helppokäyttöinen työkalu kaikille nuorten neuvojille

Ohjattuja tutustumiskäyntejä yrityksiin ja työtehtäviin on toteutettu ja testattu vuoden 2007 loppuun kestävän Tampereen työvoimatoimiston Nuorten välivuosi -hankkeen asiakkailla.

Tutustumiskäyntien käyttäminen ohjausprosessin työvälineenä ei ole sidottu paikkakuntaan. Ideaa voi soveltaa kaikkien työvoimatoimistojen nuorten palveluissa silloin, kun se vie eteenpäin nuoren asiakkaan koulutus- ja urasuunnittelua. Tavoitteena onkin hankkeen aikana myös suunnitelmallisesti levittää valmennus- ja preppauskurssien ideaa muidenkin alueiden työvoimatoimistojen nuorten palveluihin. Tiedon ja kokemuksien jakoväyliä voivat olla esimerkiksi seminaarit, keskustelufoorumit sekä uudelleen käynnistettävät nuorten neuvojien neuvottelupäivät.

Tutustumiskäynnit yrityksiin ja työtehtäviin eivät ole työhallinnon ?virallisten toimenpiteiden? listalla kuten esimerkiksi koulutukseen tutustuminen. Saatujen kokemusten perusteella ne toimivat kuitenkin hyvin yhtenä ohjausprosessin työvälineenä ja voisivat olla virallinen työhallinnon asiakastietojärjestelmään Uraan merkittävä toimenpide tuoden nuorten neuvojille yhden helppokäyttöisen työkalun lisää.

 

Katso myös:

Valmennus- ja preppauskurssit - menestystä pääsykokeisiin

Yksilöllinen ohjaus - osista kokonaisuuteen

 

 
  Yksilöllinen ohjaus  

Yksilöllinen ohjaus on hyvä työväline nuorten koulutus- ja urasuunnittelussa. Tavoitteena on löytää nuorelle hänen paikkansa elämässä, lähtökohtana nuoren oma halu tehdä koulutus- ja urasuunnittelua sekä määrittää tarkemmin omia tavoitteitaan.

 
« Takaisin edeltäneelle sivulle