|
Vuonna 2003 silloin ison yrityksen asiantuntijatehtävissä toiminut Jarmo Juntunen pyöritteli mielessään Joensuun entisen kaupunginjohtajalta Aaro Heikkilältä kuulemaansa ajatusta: "Yrittäjyydessä on se hyvä puoli, että siinä VOI rikastua". Juntunen irtisanoi itsensä ja perusti oman täyden palvelun kotijakeluun erikoistuneen yrityksen, JOT Logistiikka Oy:n. Vuonna 2005 Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry palkitsi yrityksen kunniamaininnalla vuoden uusyrityksen valintatilaisuudessa, perusteena "uusi ja innovatiivinen palvelukonsepti perinteisellä toimialalla". Vuonna 2006 Pirkanmaan toimikunta myönsi yritykselle maakunnallisen INNOSUOMI-palkinnon, teemana oli "Osaaminen ja oivallukset palvelutuotteiksi". |
![]() |
JOT Logistiikka Oy:n kotipalvelun liikeidea on loistava, silti pyörien pyöriminen kohti menestystä on vaatinut kovaa työtä. Oman osaamisen lisäksi ja tukena yritys on tuloksellisesti käyttänyt myös TE-keskuksen palveluita. |
|
Yrityksen liikevaihto vuonna 2006 oli 1,3 milj. euroa, ennuste vuodelle 2007 3,5 milj. euroa. Tulos on kovasta kasvusta huolimatta selkeästi positiivinen. Yrityksellä on toimintaa Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla, työntekijöitä on 50. Tavoitteena on lähivuosina laajentaa toimintaa myös Turkuun, Jyväskylään ja Ouluun. Onnen kantamoinen vai loistava oivallus? - Ehkä vähän noitakin, naurahtaa toimitusjohtaja Juntunen. - Mutta ennen kaikkea työtä. Tavoitteellista ja määrätietoista työtä.
Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen pitäisi olla helpompaaJuntusella oli yritystä perustaessaan takana 20 vuoden työura isoissa yrityksissä logistiikan johtotehtävissä. Edessä olisi ollut muutto Lahteen, ja se ei sytyttänyt Juntusta. Hän keskusteli kuljetusliikkeen omistavan ystävänsä Jussi Kuortin kanssa, miehet kehittivät yhdessä mielestään toimivan liikeidean täyden palvelun kotikuljetuksista, uskoivat siihen ja perustivat yrityksen. - Koska vastaavia toimintamalleja ei ollut muita, oli kaikki oli aloitettava alusta. Ja koska muita työntekijöitä ei ollut, kaikki oli tehtävä itse, kirjaimellisesti iin pilkuista lähtien, toteaa Juntunen. - Kopioin yritykselle laskumallin puhelinlaskusta ja hyvin sillä on pärjätty. Pilkut ovat olleet kohdallaan. Yrityksen hallinnon, laskutuksen ja kirjanpidon sekä myynnin ohella aiemmin puku- ja kravattihommissa ollut Juntunen teki yrityksen ensimmäisenä toimintavuotena myös fyysistä työtä, kuljetti ja asensi tavaraa asiakkaiden koteihin. - Tämä oli erinomainen kokemus. Kun tietää oman kokemuksen kautta mitä työ käytännössä on, osaa arvostaa sen tekijöitä ja pystyy johtamaan ja kehittämää sitä paremmin. Käyn vieläkin välillä kotikeikoilla, jotta tuntuma säilyy. Yritys aloitti 10 000 euron alkupääomalla ja kahdella asiakkaalla. Näillä tuloilla Juntunen maksoi juuri juoksevat kulut ja oman palkkansa. Ensimmäinen työntekijä palkattiin vuoden 2004 alusta. - Työtekijän palkkaaminen oli iso askel. Ja jos johonkin näin jälkeen päin ajatellen olisi tarvinnut ulkopuolista tukea, siis rahaa, niin siihen. Itse tein liian pitkään yksin, olisi kannattanut keskittyä enemmän liiketoiminnan kehittämiseen ja myyntiin, tietää Juntunen. Ensimmäisen työntekijän jälkeen palkattiin työntekijöitä heti lisää ja toiminta kehittyi huomattavasti nopeammin, laskutus ja liikevaihto lisääntyivät.
Kantapään kauttakin oppii, mutta asiantuntevalla tuella nopeamminItse ja yksin tekemällä oppii paljon – kantapään kautta. Mutta myös aikaa kuluu kohtuuttomasti. Juntusen viesti aloittavalle yrittäjälle on selkeä: - Jos olet epävarma, hae ulkopuolista tukea. Sitä on paljon tarjolla, palvelusta riippuen maksutta ja kohtuullista maksua vastaan. Voit itse keskittyä tärkeimpään, bisneksen kehittämiseen. Juntunen on itse käyttänyt Uusyrityskeskuksen palveluita ja on ollut niihin tyytyväinen. - Myös TE-keskuksella on aloittavalle yrittäjälle äärimmäisen hyviä palveluita. JOT Logistiikassa käytimme DesignStartia, jonka konsulttien avulla kirkastettiin yrityksen brandi, luotiin uudet graafiset tunnukset ja ohjeisto niiden käyttöön. Ja koska yrityksessämme oli liuta insinöörejä, tarvittiin myös asiakaspalvelu- ja myyntikoulutusta. Tässä tukena oli Myyntiteho-palvelu, jonka konsultit puolestaan ravistelivat meidät ajattelemaan myyntihenkisesti. Molemmissa yhteistyöhankkeissa tehtiin iso työ pienillä kustannuksilla. Kaikkein tärkeintä Juntusen mielestä on kuitenkin laatia yritykselle heti alussa kunnollinen liiketoimintastrategia ja myös toteuttaa sitä johdonmukaisesti. - Liiketoimintastrategia on kaiken toiminnan punainen lanka. Mainitsemani yrityksen ilmeen ja myyntistrategian suunnittelu, kuten muutkin yksittäiset asiat, pohjautuvat siihen. Päivä kerrallaan eläminen on hidas tie, päämäärä täytyy olla ja toimenpiteet suunnitellaan tukemaan maaliin pääsyä, kasvuhakuisella yrityksellä ei ole varaa poukkoiluun, Juntunen painottaa. – Jos tuntuu, että omat rahkeet eivät riitä, myös liiketoimintastrategian laatimiseen saa apua, aloittava yrittäjä esimerkiksi Ensimetristä ja maksutta.
Suomi tarvitsee kasvuyrittäjiäJOT Logistiikka valitsi kasvun strategian. Kokonaiskonseptille ei edelleenkään ole suoranaisia kilpailijoita, ei myöskään niillä uusilla alueilla joiden markkinoille yritys tähtää. Myös toimintamallina kotipalvelu on oikeastaan vasta tulossa verkkokaupan ja varastomyymälöiden lisääntymisen myötä, joten markkinat kasvavat. - Mietimme mahdollisuuksia laajentaa toimintaa vain Pirkanmaalla, mutta päädyimme laajentamaan valtakunnallisesti. Kauppa ketjuuntuu, jos kauppa saa palvelua Tampereella, kysymys kuuluu, miksi se ei saisi sitä myös Turussa, jossa se myös toimii. Suomi tarvitsee kasvuyrittäjiä. Onko Juntusta valinta lähteä yrittäjäksi kaduttanut? - Ei. Yrittäminen on ollut elämän parasta aikaa, ei työntekoa kummempaa. Ja jos itse ei kaikkea osaakaan, apua saa yritystoiminnan kaikissa vaiheissa, vastaa Juntunen. - Tietysti tässä on huoli ja vastuu ihmisistä, työntekijöistä perheineen. Yrittäjän ongelma on usein se että kun on itse kyynärpäitään myöden työssä kiinni, ei ehdi näkemään työntekijöiden mahdollista väsymistä ja pahaa oloa. Aina pitää kuitenkin olla aikaa ottaa sen verran etäisyyttä, että näkee miten ihmiset voivat, että voi puuttua asioihin ajoissa. Työtekijöiden hyvä olo näkyy suoraan asiakaspalvelussa ja sitä kautta koko bisneksen tuloksellisuudessa.
Lue myös: Uusyrityskeskus Ensimetri - täyden palvelun talo alkavalle yrittäjälle ToistaMetriä - Asiantuntija-apua alle 5 vuotta toimineille pirkanmaalaisille yrityksille Kokemuksen siirto on tärkeintä alkavan yrittäjän neuvontapalveluissa Strategia auttaa käyttämään hyväksi muuttuvan ympäristön mahdollisuudet |
||