« Takaisin edeltäneelle sivulle

ToistaMetriä - asiantuntija-apua alle viisi vuotta toimineille pirkanmaalaisille yrityksille

Jatkoneuvontapalvelut nuorille mikroyrityksille - ToistaMetriä-toimintamalli

Asiantuntijapalvelujen tarjoamisen tarkoituksena 0-5 vuotta toimineille yrityksille on yrityksen kuolemanlaakson välttäminen sen alkutaipaleella. Keinona käytetään asiakasyritysten tarpeisiin räätälöityjä asiantuntijapalveluja.

Kohderyhmälle on tehty kysely, jonka avulla on selvitetty mitä tarpeita heillä on. Selvityksen mukaan tyypillisimmin pk-yrityksissä on tarvetta myynnin ja markkinoinnin, taloushallinnon ja verotuksen asiantuntija-avulle. Vastanneista 45 % olivat sitä mieltä, että myynti ja markkinointi ovat tärkeimmät liiketoiminnan osa-alueet, joihin kaivattiin neuvontaa tai konsultointia. 22 % vastanneista kokee tarvitsevansa apua verotukseen liittyviin asioihin.

 

Käytännönläheistä asiantuntija-apua akuutteihin ongelmiin

ToistaMetriä-palvelun kautta on käytettävissä noin 40 eri alan asiantuntijaa. Asiantuntijoiden ja konsulttien valinnassa ja hankinnassa on huomioitu, että he ovat tottuneita toimimaan mikroyrittäjien kanssa. On tärkeää, että konsultit tuntevat pienyrittäjien arkea, mikä helpottaa konsultin ja yrittäjän välistä vuoropuhelua. Konsultoinnissa asiantuntija-avun käytännönläheisyys ja räätälöinti yrityksen yksilöllisiin tarpeisiin ovat tärkeimpiä elementtejä.

Asiakasyrityksille voidaan tarjota laajan asiantuntijaverkoston sisältä juuri asiakkaan tarpeisiin parhaiten soveltuvinta asiantuntija-apua. Asiakkaan käytettävissä on 1-2 konsulttipäivää. Yhdestä konsulttipäivästä asiakas maksaa 140 euroa + alv. Vuositasolla konsulttien apua on saanut noin 100 yritystä. Oleellista on, että asiantuntija-apua tarjotaan nopeasti ja joustavasti asiakasyrityksen akuuttiin ongelmaan.

 

 

Neuvontaklinikalta ilmainen alkuneuvonta

Yrityksiltä on kysytty millainen toteutustapa parhaiten palvelisi heidän tarpeitaan. Henkilökohtaisen neuvonnan saaminen on erityisesti korostunut vastauksissa.  Asiantuntijapalvelujen räätälöinti henkilökohtaisesti kunkin asiakkaan tarpeisiin on todettu ToistaMetriä-palvelujen tarjoamisessa tehokkaammaksi ja toimivammaksi kuin esimerkiksi massakoulutus, jonka sisältö suunnitellaan aina useamman yksilön tarpeita vastaavaksi. Sekä asiantuntija että asiakas voivat yhdessä keskittyä asiakkaan tilanteen selvittämiseen ja sopivimman ratkaisun löytämiseen.

Asiantuntijaklinikoiden avulla tarjotaan yrityksille henkilökohtaista asiantuntija-apua. Yrittäjä voi varata Ensimetrin kautta ajan maksuttomaan henkilökohtaiseen tapaamiseen, jonka kesto on 45 minuuttia (vrt. lääkärikeskus).

Asiantuntijoita on valittu asiantuntevasta ja luotettavasta asiantuntijaverkostosta mm. seuraavilta aloilta, joilta pienyrittäjien on todettu tarvitsevan eniten asiantuntija-apua:

  • markkinointi
  • mainonta
  • verotus
  • laki- ja sopimusasiat
  • taloushallinto

Klinikoita on järjestetty vuoden aikana noin 25 ja kävijämäärä on keskimäärin 4 yrittäjäasiakasta / klinikkapäivä.

 

Molemminpuolista hyötyä klinikkapäivistä

ToistaMetriä-malli etenee tavallisesti niin, että kohderyhmälle lähetetään kirje, jonka jälkeen palveluista kiinnostuneet yrittäjät ottavat yhteyttä projektihenkilöstöön. Tämän jälkeen valitaan asiakkaan tarpeita vastaava konsultti ja yrittäjä ja konsultti sopivat jatkotoimenpiteistä.

Neuvontaklinikka on edullinen toteuttaa, koska asiantuntijat tekevät klinikkapäivät ilman korvausta. Myös asiakkaille käynnit ovat maksuttomia. Näin ollen hyöty on molemminpuolista, sillä asiantuntijoille klinikkavastaanottopäivä poikii tavallisesti maksullisia asiakassopimuksia. Yrittäjät puolestaan saavat nopeaa asiantuntija-apua akuutteihin ongelmiinsa.

Klinikkakäytäntö on levitettävissä lähinnä yrityspalveluja tarjoavien tahojen hyödynnettäväksi. Toiminta edellyttää monipuolisen ja ammattitaitoisen asiantuntijaverkoston kokoamista sekä "välittäjäorganisaation" riittävää tunnettavuutta pienyrittäjien keskuudessa, jotta palvelu on helposti yrittäjien löydettävissä.

Sekä klinikoiden että maksullisten konsulttipalvelujen markkinointi toteutetaan suoramarkkinointina, kohderyhmälle lähetetään kirje ToistaMetriä-palveluista 3 kertaa vuodessa. Myös Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä on julkaistu erillinen ToistaMetriä -liite sekä pienempiä lehtiartikkeleita kolmessa Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä.

 

Lue myös:

Kokemuksen siirto on tärkeintä alkavan yrittäjän neuvontapalveluissa

Uusyrityskeskus Ensimetri - täyden palvelun talo alkavalle yrittäjälle

                                                                                                               

Lisätietoja:

www.ensimetri.fi

   
« Takaisin edeltäneelle sivulle