|
Pirkanmaalla oli toukokuussa 2006 noin 2700 toimistoalan työtöntä työnhakijaa. Samaan aikaan hallinto- ja toimistoalan paikkoja oli työvoimatoimistoissa avoimena vain 156. Alan heikon työllisyystilanteen vuoksi merkonomeilla ja muilla toimistoalan työnhakijoilla on vaikeuksia sijoittua koulutustaan vastaavalle alalle. Toisaalta taas useilla aloilla, kuten metalli-, rakennus-, turvallisuus-, kuljetus- ja logistiikka-alalla, sosiaali- ja terveydenhoitoalalla sekä puhdistuspalveluja tuottavilla aloilla on jatkuva työvoimapula. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla oli Pirkanmaan työvoimatoimistoissa toukokuussa 2006 avoimena 390 paikkaa ja vastaavasti työnhakijoita 1667, konepaja- ja rakennusmetallityössä 240 paikkaa ja hakijoita 1441. Tampereen aikuiskoulutuskeskus ja Tampereen työvoimatoimisto käynnistivät yhdessä kesällä 2006 Kasvualoista ratkaisu -hankkeen palvelemaan sekä Pirkanmaan alueella työvoimapulasta kärsiviä aloja että toimistoalalta työttömiksi jääneitä työnhakijoita. Tavoitteena oli ohjata toimistoalalta työttömäksi jääneitä työnhakijoita paremmin työllistäville aloille, nostaa kasvualojen imagoa sekä kannustaa yrityksiä rekrytoinneissaan sukupuolirajat ylittäviin valintoihin. Hankkeen aikana kehitettiin myös moniammatillisuutta hyödyntävä ohjausmalli.
Ohjattu koulutus tukee uudelleensijoittumista Projektin aikana toteutuneista koulutuksista on saatu hyviä tuloksia. Projektin päättyessä kaikista 178 opiskelijasta 42 oli opiskelemassa ammatillisessa koulutuksessa, 83 oli työllistynyt joko heti tai melko pian koulutuksen päätyttyä. Suosituimpia suuntautumisaloja olivat sosiaali- ja terveysala (23), metalli- ja automaatioala (16), puhdistuspalveluala (12), kuljetus ja logistiikka (12) ja edelleen myös toimistoala (25). Opiskelijat ovat kokeneet koulutuksen tärkeäksi väyläksi työelämään uudelleen sijoittumiseksi. He ovat olleet tyytyväisiä kouluttajien, työvoimahallinnon projektityöntekijän ja työssäoppimispaikkojen edustajien ohjaukseen. Työssäoppimista opiskelijat pitivät hyvänä, koska sen kautta he saivat itsestään ja omasta soveltuvuudestaan realistista palautetta ja samalla mahdollisuuden solmia suhteita työnantajiin. Palautteissa koulutusten yleisarvosanaksi annettiin 4.0.
Viranomaisten läheinen yhteistyö tarpeellista Myös viranomaiset ovat kokeneet moniammatillisen palvelun tarpeellisena hyvien ja pitkäjänteisten tulosten saavuttamisessa. Erityisen hedelmällistä projektissa on ollut Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen ja Tampereen työvoimatoimiston yhteistyö. Kaikki opiskelijoiden tarvitsema tieto löytyi ”saman katon alta”. Työvoimapalveluiden tarjoamat jatkopolut oli helppo selvittää, opiskelija sai aina ajantasaista tietoa ja suunnitelmat pystyttiin myös joustavasti toteuttamaan resursseja hukkaamatta. |
Koulutukseen pääasiassa työvoimatoimistojen kautta Hankkeen aikana toteutettiin kuusi kolmen kuukauden mittaista ohjaavan koulutuksen jaksoa, joihin valittiin yhteensä 178 alanvaihtajaa. Koulutuksiin haki yhteensä 309 henkilöä, joista 178 valittiin. Koulutukset järjestettiin työvoimapoliittisina koulutuksina ja opiskelijat hakivat niihin työvoimatoimistojen ja erikseen järjestettyjen aktiivipäivien kautta. Aktiivipäivät olivat messutyyppisiä tilaisuuksia, joissa kuullaan eri koulutusalojen ja yritysten edustajia. Opiskelijavalinnan lisäksi työnhakijoilla oli mahdollisuus saada lisätietoa ohjauksesta ja omista mahdollisuuksistaan ammatinvaihtajana. Aktiivipäiviä on järjestetty neljä ja niihin on osallistunut yhteensä 206 henkilöä. Aktiivipäivistä on ilmoitettu lehdissä ja lisäksi työnhakijoille on lähetetty yhteensä 966 suoramarkkinointikirjettä. Hankkeesta on myös tehty esite tukemaan suoramarkkinointia, sitä on toimitettu myös työvoimatoimistoihin.
Koulutus ja työssäoppiminen vuorottelevat Koulutuksen ensimmäinen kuukausi toteutettiin ryhmäohjauksena, jonka yhteydessä opiskelijat saivat ja hankkivat tietoa kasvualoista ja opiskelumahdollisuuksista. Jokaiselle opiskelijalle laadittiin henkilökohtainen oppimis- ja kehittymissuunnitelma ja tarpeen mukaan opiskelijat voivat osallistua myös ammatinvalinnan testeihin. Ohjaavalta kouluttajalta opiskelija sai psykologista ja ammatinvalinnallista ohjausta ja tukea omissa ratkaisuissaan, projektityöntekijältä puolestaan tukea ja neuvontaa ammatinvaihtoon liittyvissä käytännön asioissa. Koulutuksen kaksi seuraavaa kuukautta muodostuivat työssäoppimisjaksosta. Tällöin opiskelijalla oli mahdollisuus tutustua suunnittelemaansa ammattialaan yhdessä tai useammassa yrityksessä ja koulutuksiin eri oppilaitoksissa sekä tehdä ohjatusti omia projektitehtäviään, jotka palvelivat ammatillista suuntautumista.
Henkilökohtaista ohjausta ja monipuolista tukea Koko koulutuksen ajan opiskelijat saivat henkilökohtaista ohjausta sekä eri yhteistyökumppanien asiantuntemukseen perustuvaa laajaa ja monipuolista tukea. Ohjauksessa tehtiin tiivistä yritysyhteistyötä ja käytettiin Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen ja työvoimatoimiston palveluita. Ohjauksen määrä vaihteli opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti. Koulutuksen päättymisen jälkeen opiskelijoilla oli mahdollisuus jatko-ohjaukseen kunnes heidän jatkosuunnitelmansa ovat edenneet käytännön tasolle. Opiskelijoita ei kuitenkaan ”pakotettu” alanvaihtoon ja heillä aina oli mahdollisuus jäädä myös toimistoalalle. Tällöin mietittiin yhdessä opiskelijoiden kanssa työllistymisen esteitä ja pyrittiin rakentamaan polku esimerkiksi täydennyskoulutuksen kautta siten, että mahdollisuudet uudelleen työllistymiseen paranisivat.
Lisätietoja: Tampereen työvoimatoimisto Tampereen Aikuiskoulutuskeskus |
|
|
|
|
|