|
Työllisyysfoorumi on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä yleinen tiedotus-, keskustelu- ja koulutustilaisuus, johon on kutsuttu mukaan laajasti Tampereen seutukunnan julkisen hallinnon, koulutusorganisaatioiden, kolmannen ja yksityisen sektorin toimijoita. Foorumi tarjoaa työllisyydenhoidon ammattilaisille mahdollisuuden saada ajankohtaista tietoa päiväkohtaisista ja uusista työllisyyden hoidon haasteista sekä käydä keskustelua verkostoyhteistyössä työskentelevien muiden ammattilaisten kanssa. Työllisyysfoorumeista on kerätty osallistujilta palautetta sisällöstä, puhujista ja järjestelyistä. Saatu palaute on ollut erittäin hyvää. Palautteessa on kiitetty tiedon ajankohtaisuutta ja asiantuntijuutta, sekä sitä, että tilaisuuksissa on ollut mahdollisuus keskusteluun, arviointiin ja kommentointiin. |
Ajankohtaisia aiheita työllisyydenhoidon ammattilaisilleTyöllisyysfoorumeita on järjestetty Tampereella jo vuodesta 1995 alkaen, ja niissä on käsitelty ajankohtaisia työllisyydenhoidon EU:n, kansallisiin ja seutukunnallisiin toimintoihin liittyviä uudistuksia ja kehityshaasteita. Foorumien teemat ovat liittyneet esimerkiksi ennakointiin, verkosto- ja strategiayhteistyön haasteisiin sekä työvoimapolitiikan vaikuttavuuteen. Teemoja on käsitelty alustusten, kommenttipuheenvuorojen ja paneelikeskustelujen kautta. Lisäksi tapahtumissa on voinut tutustua seutukunnan työllisyyspalveluiden esittelypisteisiin. Foorumit ovat olleet koko päivän kestäviä. Foorumeiden valmisteluvastuu on ollut Tampereen kaupungin hallinnoimilla työpoliittisilla hankkeilla. Foorumeihin on osallistunut keskimäärin 100-140 henkeä / tilaisuus.
Ammattilaistilaisuuksia kannattaa jatkaaTyöllisyydenhoidon ammattilaisille tarkoitettujen tilaisuuksien järjestämistä on syytä jatkaa säännöllisesti. Ajankohtaisen tiedon saamisen lisäksi yhteiset tilaisuudet auttavat myös työllisyyspalveluiden parissa työskentelevien yhteistyön tiivistämisessä.
Lisätietoja: Tampereen kaupunki
|