« Takaisin edeltäneelle sivulle

Työpajatoiminta ohjaa ammattilaisia töihin yritysten tarpeisiin

Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen ManSetti-työpajat tarjoavat ohjauksen ja pajatoiminnan kautta uudenlaisia polkuja työllistymiseen tai valmentautumiseen ammatilliseen koulutukseen. ManSetin tavoitteena on ennaltaehkäistä vaikeasti työllistyvien henkilöiden syrjäytymistä sekä parantaa heidän työkykyään niin, että heidän työssä pysymisensä vahvistuu.

Kaikille osallistujille pyritään löytämään henkilökohtainen reitti sopivaan ammattiin ja takaisin työelämään. Tavoitteena on ohjauksen ja työpajatoiminnan avulla tukea asiakkaiden suunnitelmia ja niiden edistämistä. Pirkanmaalla on noin 7000 kohderyhmään kuuluvaa työnhakijaa.

ManSetin kaikkiaan 368:sta asiakkaasta 45 % on päässyt työhön, tukitöihin, harjoitteluun tai koulutukseen. Yksi asiakas on perustanut yrityksen. Pääsääntöisesti asiakkaat ovat hakeutuneet töihin tai ammatilliseen koulutukseen sille alalle, johon he pajalla ovat perehtyneet.

Oppimisen ja opiskelun edellytyksistä, opiskelijatyytyväisyydestä ja työvoimakoulutushankintojen onnistuneisuudesta on kerätty laatupalautetta. Opiskelijoiden koulutukselle antama yleisarvosana oli 3,8 asteikolla 1-5. Opiskelijat olivat pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä he olivat saadessaan tehdä käsillään töitä pajoilla ammattitaitoisten kouluttajien opastuksella.

Saatujen hyvien tulosten perusteella aikuisten pajatoiminnalle on sosiaalinen tarve Pirkanmaalla. Koko toiminnan peruskivenä on tehostettu ja riittävä ohjaustoiminta. Myös verkostoituminen muiden työllisyydenhoidon ammattilaisten ja hankkeiden kanssa on osoittautunut tärkeäksi tuloksiin johtavaksi keinoksi.

Tampereen työvoimatoimisto hankkii jatkossakin työpajatoimintaa pirkanmaalaisille työttömille ohjaavana työvoimakoulutuksena.

 

Polkuja metalli- ja rakennusaloille

TE-keskuksen ennakointitietojen mukaan lähitulevaisuudessa työvoimapula kohdentuu etenkin metalli- ja rakennusaloille sekä pienkoneiden korjaukseen. ManSetin työpajojen alat on valittu näiden tietojen pohjalta.

Pajatoiminta on suunnattu pirkanmaalaisille työttömille työnhakijoille, joilla on vaikeuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille tai osallistua normaaliin ammatilliseen koulutukseen. Välillisesti asiakkaina ovat myös pirkanmaalaiset metalli- ja rakennusalan yritykset, jotka voivat tehdä yhteistyötä pajojen kanssa esimerkiksi alihankinnan tai työllistämisen kautta.

Eniten hakijoita on ollut rakennusalan Pattinki-pajalle. Pajalla aloitettiin myös pintakäsittelyyn perustuva maalauspaja keväällä 2005. Toiseksi eniten hakijoita on ollut metallialan Kipinä-talliin ja kolmanneksi Moto-pajalle. Vuoden 2006 alussa perustettu sosiaali- ja terveys- ja puhdistusalojen SoPu-paja on sekin kasvattanut hakijamäärää tasaisesti.

 

Asiakkaiden valitseminen pajatoimintaan

Pajatoimintaan osallistuvat valitaan yhteistyössä Tampereen työvoimatoimiston ja työvoiman palvelukeskuksen kanssa. Pajoille haetaan täyttämällä työvoimatoimistosta saatava "Hakemus työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen", jonka täytettyään on jonossa ManSetin asiakkaaksi. Jono muodostuu hakemuksen jättöpäivän perusteella, mutta esimerkiksi riittävän kielitaidon puutteen vuoksi jonojärjestyksestä on voitu poiketa. Mikäli hakija on aikaisemmin keskeyttänyt ManSetti -koulutuksen ja hakenut koulutukseen myöhemmin uudestaan, hakija  haastatellaan ennen valintaa.

Kun opiskelijaryhmä aloittaa ManSetissa, esitellään ensimmäisenä päivänä työpajatoiminnan tavoitteet ja pelisäännöt, tutustutaan pajoihin ja valitaan oma paja. Opiskelijat voivat halutessaan vaihtaa työpajaa. Työskentely pajoilla aloitetaan yksinkertaisilla töillä, taitojen karttuessa siirrytään vaativampiin töihin. Työturvallisuusasiat käydään läpi ja laitteisiin perehdytään ennen töiden alkamista.

Työpajatoiminta

Moto-pajalla tehdään erilaisia pienkoneiden (sahojen, puutarhakoneiden, mopojen, moottoripyörien ym. polttomoottorikäyttöisten koneiden) korjaustöitä yrityksille sekä yksityisille henkilöille.

Kipinä-tallissa tehdään metallialan töitä, kuten hitsaus- ja rautarakennetöitä, sorvausta ja porausta. Työt tehdään pääsääntöisesti parityöskentelynä. Kipinä-tallissa tarvittavan osaamistason saavuttaneet ohjataan työhaastatteluihin, jatkokoulutukseen tutkintoa suorittamaan tai oppisopimuskoulutukseen.

Pattinki-pajalla tehdään erilaisia rakennus- ja pintakäsittelyalan alihankintatöitä sekä hankkeen kummiyrityksinä toimiville rakennusliikkeille että yksityisille kotitalouksille. Alihankintatöitä ovat esimerkiksi pihakalusteet, aidat, vajat, leikkimökit ja koirankopit. Pintakäsittelyalalla tehdään maalaus-, tapetointi- ja huonekalujen entisöintitöitä. Opiskelun edetessä kouluttaja tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden siirtyä jatkokoulutukseen tai työssäoppimispaikalle.

SoPu-pajalla tutustutaan puhdistuspalvelu- ja hoiva-alaan. Perehdytys tapahtuu oppilaitoksessa, joissa myös opetetaan vanhuspalvelun ja puhdistuspalvelun teoriaa. Tämän jälkeen opiskelijat lähtevät ohjattuun harjoitteluun sosiaali- ja puhdistuspalvelualan työpaikoille.

 

Ohjauspajan toiminta

Ohjauspajalla annetaan sekä ryhmä- että yksilöohjausta. Ohjauspajan toiminnasta noin 90% on yksilöohjausta. Loput 10% koostuu ryhmäohjaustilanteista.

Yksilöohjaus

Heti koulutukseen tulon jälkeen opiskelijat käyvät noin tunnin mittaisessa haastattelussa, jossa selvitetään suuntautumista, kiinnostuksia, oppimisvalmiuksia, koulutus- ja urasuunnitelmia sekä laaditaan henkilökohtainen suunnitelma. Suunnitelmaa tarkennetaan aina tarvittaessa keskustelun perusteella.

Kun koulutus on kestänyt noin kaksi kuukautta, opiskelijat osallistuvat kahteen työnhakupäivään, joissa tehdään oman osaamisen kuvaus ja ansioluettelo. Jatkosuunnitelmat ja niihin liittyvä keskustelu, sekä palaute kurssista käydään kurssin kahden viimeisen viikon aikana. Lisäksi ohjausta annetaan aina tarvittaessa tilanteen mukaan työnhakuun, koulutushakuun, asuntohakuun, päihderiippuvuuteen, päivärytmiin, poissaoloihin ja muihin vastaaviin tarpeisiin liittyen.

Ryhmäohjaus

Ryhmissä käydään keskustelua koulutuksen merkityksestä omissa suunnitelmissa. Ryhmissä selvitetään myös tietotekniikkaosaaminen ja käydään läpi internetin käytön perusteet. Tarvittaessa järjestetään halukkaille peruskoulun matematiikan käytännönläheistä kertausta sekä suomen kielen opetusta maahanmuuttajille.

 

Lisäkoulutusta ja työtä pajojen jälkeen

Kipinä-tallista työhön on jatkanut 18 % ja tutkintotavoitteiseen koulutukseen 19 % asiakkaista. Pattinki-pajalta työhön on jatkanut 10 % ja tutkintotavoitteiseen koulutukseen 24 % asiakkaista. Sopu-pajan asiakkaista töihin on sijoittunut 15 %, kaikki sosiaali- tai puhdistusaloille. Ammatilliseen koulutukseen on jatkanut 5 %.

Syksyllä 2005 käynnistettiin Tampereen aikuskoulutuskeskuksessa pienkonekorjaajan koulutus jatkopoluksi ManSetista. Koulutuksen loppuun suorittaneille on tiedossa työpaikka alan yrityksissä. Pienkonekorjaajan koulutus on kasvattanut koulutukseen sijoittuneiden määrää Moto-pajalla. Tutkintotavoitteiseen koulutukseen on jatkanut 26 %. Pienkonekorjausyritysten vähäinen lukumäärä puolestaan on vaikuttanut työhön sijoittuneiden määrään (7 %).

Koulutuksen keskeytti 21 % asiakkaista. Keskeyttämisen syynä olivat poissaolot, terveydelliset syyt tai muut syyt, kuten esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle.

 

Lisätietoja:

Tampereen aikuiskoulutuskeskus

www.tak.fi

www.mansetti.fi

 

 

 

 
   
« Takaisin edeltäneelle sivulle