Yhteistyö on taitolaji kuten metallikinMuuttuvassa toimintaympäristössä pärjäävät parhaiten ne yritykset, jotka osaavat nopeasti reagoida muutoksiin. Metallialan haasteina ovat osaamisen ja ammattitaidon lisääminen sekä uusien työntekijöiden saaminen alalle. Uhkaavaan osaavan työvoiman pulaan voidaan vastata kehittämällä alan koulutusta ja koulutusympäristöjä sekä lisäämällä alan vetovoimaa. Nämä ongelmat näkyivät selvästi myös Vammalan seudulla, jossa
metallialan yrityksiä on yli 20, ne työllistävät neljänneksen
koko alueen työvoimasta. Tarve yritystoiminnan kehittämiseen,
osaamisen lisäämiseen ja uusien työtekijöiden saamiseen alalle
käynnisti koulutushanke CAMILLAn, joka pian
laajeni koulutuksen lisäksi monipuolisia palveluita tarjoavaksi
yhteistyöhankkeeksi. CAMILLA helpottaa siinä mukana olevien
toimijoiden, varsinkin yritysten, mahdollisuuksia sopeutua
muutoksiin ja antaa siten lisää eväitä menestyä myös
jatkossa. "Ammattitaitoisesta työvoimasta on huutava pula. Ihanteellisinta olisi jos työntekijät löytyisivät omasta pitäjästä, mutta varsinkin koneistuspuolella se on ollut viime vuosina vaikeaa. CNC-koneilla työstäminen vaatii korkean tason osaamista, mutta sitä pelätään turhaan. Koneistajana pärjää, kun on teknisten ja matemaattisten taitojen lisäksi oikea asenne työntekoon. Vastuuntuntoa ja joustavuutta" "Seuraavan viiden vuoden sisällä haemme uusia koneistajia. Työt lisääntyvät akselisolun laajentuessa, tuotanto pyörii nyt kolmessa vuorossa, mutta jossain vaiheessa siirrymme viiteen vuoroon, lisäksi väkeä siirtyy eläkkeelle. Olemme tähän sakka kouluttaneet väkemme itse, mutta toivomme jatkossa Camilla ottavan osan koulutusvastuusta kontolleen."
Yritykset tyytyväisiä koulutukseen verkoston toimintaanCAMILLA-verkosto on kehittynyt kahdessa ja puolessa vuodessa ESR-käynnistyshankkeesta vireäksi koulutus- ja yhteistyöverkostoksi. Se on myös osoittanut tarpeellisuutensa metallialan yritysten yhteisenä keskustelufoorumina. Yhteistyö yritysten, ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän, työvoimatoimiston sekä toiminta koordinoivan Vammalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n välillä on kehittynyt kiitettävästi. Toimijoiden asenne yhteistyöhön on positiivinen ja yhteistyö on aktiivista. Metallin yrityksissä toiminta on saanut hyvän vastaanoton, verkoston yritysten jäsenmäärä on 20 yritystä, eli mukana ovat aivan mikroyrityksiä lukuun ottamatta kaikki alueen metallialan yritykset. Vammalan seudulla ei vastaavaa toimintaa ole aikaisemmin ollut ja palvelulle oli selkeä tarve. Tiivis yhteistyö yritysten, koulutuksen ja työvoiman välillä varmistaa sen, että tieto kulkee, asioihin pystytään puuttumaan juuri oikealla taholla ja hyvin nopeasti ja yritykset saavat räätälöidysti juuri sitä, mitä tarvitsevat. Kesäkuun loppuun 2006 mennessä koulutusta on järjestetty hyvin monenlaisiin tarpeisiin yhteensä 1524 päivää, eri henkilöitä koulutuksiin on osallistunut 342. Koulutustilaisuuksien pituudet ovat vaihdellet 4 tunnista 40 tuntiin. Yritykset ovat olleet tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Palautteen mukaan koulutusten taso, sisältö ja sopivuus ovat olleet erittäin hyviä ja koulutuksesta on ollut yritykselle selvää hyötyä. Yrittäjät kiittävät myös verkoston toiminnan joustavuutta ja he näkevät verkoston toiminnan tarpeellisena myös tulevaisuudessa. |
32 metallin aloituspaikkaan 48 ensisijaista hakijaaCAMILLAn palveluita metallin houkuttelevuuden lisäämiseksi ovat muun muassa alan esittely ja markkinointi peruskoululaisille, tiedottaminen ja ohjaus ammattikoululaisille sekä uusien osaajien rekrytointi ja koulutukseen ohjaus.
Asennemuutos vaatii paljon aikaa ja pitkäjänteistä työtä.
Muutosta nopeuttaa, kun useat tahot välittävät pitkäjänteisesti ja
johdonmukaisesti samaa viestiä. "Työvoimatoimisto ja koulut voisivat tehdä enemmän
yhteistyötä peruskoululaisten työharjoittelupaikkojen hakemisessa.
Tet-harjoittelu on hieno asia ja meillä siihen suhtaudutaan
vakavasti, harjoittelijoita ei laiteta vain siivoamaan." Muutosta tarvitaan myös yleensä työntekoon liittyviin asenteisiin: "On erittäin tärkeää, että nuorella on koulutuksen lisäksi
halu tehdä työtä. Taito kasvaa sitten tehdessä. Metalliala tarjoaa
monenlaisia haastavia työtehtäviä, jos vain intoa ja sitoutumista
riittää." CAMILLAn, Teknologiateollisuus ry:n ja alueen yritysten edustajat ovat markkinoineet aktiivisesti metallia tulevaisuuden työpaikkana Pirkanmaan yläasteiden opiskelijoille. Vastaanotto kouluissa on ollut hyvä ja voidaan uskoa, että "mainoskampanjat" ovat myös tehonneet: Vammalassa syksyllä 2006 metallin 32 aloituspaikkaa haki 48 ensisijaista hakijaa, mikä oli lukujen suhteessa ennätys koko Suomessa.
Tavoitteena monipuolinen metallialan palvelu- ja koulutuskeskusCAMILLAn tavoitteena on, että nyt organisoitu yhteistyöverkosto palveluineen jää elämään Vammalan seudulla metallialan koulutus- ja palvelukeskuksena. Koulutuksessa panostetaan perustutkintokoulutukseen, ammattilaisten täydennys- ja täsmäkoulutukseen, yrityskohtaiseen kehittämiskoulutukseen sekä osaamisen ja hiljaisen tiedon siirtoon. Verkoston kautta tarjotaan yrityksille myös erilaista asiantuntija-apua, tuotanto-, testaus- ja rekrytointipalveluita sekä yrityshautomotoimia yrittäjyyttä harkitseville ammattilaisille. Mukana yhteistyössä ovat myös laite- ja järjestelmätoimittajat sekä maahantuojat. Verkoston yritykset ovat sitoutuneet tarjoamaan osaamisensa ja laitteensa yritysverkoston käyttöön, jolloin viimeisin ja korkein ammatillinen osaaminen on kakkien osapuolten hyödynnettävissä. Yritykset ovat näin mukana kehittämässä myös ammattikoulun metallialan peruskoulutusta. Koulutus- ja palvelukeskus tekee alueellisena verkostona yhteistyötä myös CAMForum-verkoston kanssa. CAMILLA - Vammalan seudun metallialan koulutusverkosto -hanketta koordinoi Vammalan Seudun Yrityspalvelu Oy.
Lisätietoja: |